Toinen kilpailupäivä Veteraanien MM-kilpailuissa täyttyi viestihiihdoista

Toinen kilpailupäivä näki päivänvalon Vuokatissa keskiviikkona, kun laduilla nähtiin sekä naisten, että miesten viestikisat. Mitaleja jaettiin yhteensä 15:ssa eri sarjassa, sillä kilpailut käytiin yhteensä viidessä naisten ja 10:ssä miesten sarjassa.

Nasten 4 x 5 kilometrin viestit alkoivat aikataulun mukaisesti klo 12, sillä aiempina päivinä kilpailuja kiusannut pakkanen oli lauhtunut inhimillisiin lukemiin. Naiset kilpailivat F01, F02, F03, F04 ja F05 sarjoissa, joista jokaisessa ensimmäiset kaksi osuutta käytiin perinteisellä ja viimeiset kaksi osuutta vapaalla tyylillä. Järjestävä maa Suomi oli suorastaan dominoiva, sillä kaikki jaossa olleet kultamitalit päätyivät suomalaisjoukkueille. Muut jaossa olleet mitalit menivät Ruotsiin, Italiaan, USA:han, Ukrainaan, Latviaan, Sveitsiin ja Norjaan.

Puolitoista tuntia ensimmäisen naisten startin jälkeen, oli miesten vuoro aloittaa oma kilpailurupeamansa. Miesten 4 x 5 kilometrin viestejä nähtiin jopa kymmenessä eri kategoriassa, joissa nähtiin huikeat 58 eri joukkuetta ja yli 200 eri urheilijaa. Kilpailujen teema säilyi suomalaisnaisten innoittamana samana myös miehissä, sillä myös miesten sarjoissa kaikki kymmenen jaossa ollutta kultamitalia päätyi suomalaishiihtäjille.

Huomenna torstaina Veteraanien MM-hiihdoissa siirrytään pitkille matkoille, kun vuorossa ovat perinteisen tyylin pitkät matkat. Matkat vaihtelevat 30 km ja 15 km välillä, joten kilpailijat pääsevät toden teolla nauttimaan Vuokatin upeista olosuhteista kisapuvut päällä!

Viestien viralliset tulokset:
https://mwc2024.com/wp-content/uploads/2024/02/Final-Results-Relay2.pdf